Omalääkäri sopisi sote-palvelujen ytimeen - rooli työterveyshuollollekin
11.11.2026
– Kari Puron ajatuksia
Kari Puron mukaan suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon keskeinen ongelma on peruspalvelujen heikko saatavuus ja hoidon jatkuvuuden puute. Ratkaisuksi hän nostaa valtakunnallisesti ohjatun omalääkärijärjestelmän. Myös työterveyshuolto voisi olla osa kokonaisuutta.
Kari Puro on työskennellyt sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkönä (1972–1990) ja Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajana (1991–2007). Hän on koulutukseltaan LKT ja valtiotieteen maisteri
Haastattelimme häntä työterveyshuoltolain synnystä ja väestövastuukokeiluista lehtemme juhlanumeroon 4, joka ilmestyy joulukuussa. Hän kirjoitti Vieraskynä-kirjoitukset Helsingin Sanomissa (18.5.19 yhdessä edesmenneen kollegan Jussi Huttusen, Kansanterveyslaitoksen entinen pääjohtaja, kanssa ja 13.5.22). Saimme häneltä luvan laatia haastattelun ja kirjoitusten pohjalta blogi-kirjoituksen oman yhdistyksemme sivuille. Kirjoittajien taustahuomiot ja näkemykset on eroteltu selvästi blogitekstissä. Kari Puro on tarkistanut ja hyväksynyt alla olevan tekstin.
Peruspalvelujen heikkous on ongelman ydin
Puron mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden nykyiset ongelmat johtuvat pitkälti siitä, että erikoissairaanhoitoa ja työterveyshuoltoa on kehitetty viime vuosikymmeninä paljon määrätietoisemmin kuin peruspalveluita. Ja kun peruspalveluita on laiminlyöty, sote-palvelujen kokonaisuus ei nyt toimi. Ydinongelma on peruspalveluiden huono saavutettavuus ja hoidon jatkuvuuden puute. Hyvin toimivan sosiaali- ja terveydenhuollon perustaksi pitäisi luoda omalääkärijärjestelmä, jota olisi ohjattava valtakunnallisesti.
1970-luvulla kansanterveyslain jälkeen suunniteltaessa työterveyshuoltolakia ei haluttu lopettaa joidenkin työnantajien pienimuotoisesti järjestämää tavanomaista sairaanhoitoa. Valmistelussa ei suunniteltu, että se laajenisi silloisesta tasostaan. Uskoimme ministeriössä kansanterveyslain ripeän kehittämisen, jota valtakunnallisilla suunnitelmilla ohjattiin, ennen pitkää tarjoavan maksuttomat omalääkäripalvelut koko väestölle. Tämä tekisi työnantajan tarjoamat sairaanhoitopalvelut tarpeettomiksi. Työterveyshuoltolain tavoite oli velvoittaa kaikki työnantajat järjestämään työstä aiheutuvien sairauksien ehkäisyn edellyttämät työterveyshuollon palvelut. Tämä on työterveyshuollon terve ydin. Tavoite on saavutettu erinomaisesti.
Omalääkärimalli ajautui vaikeuksiin ymmärtämättömyyden vuoksi
Kirjoittajat tuovat esiin, että 1980-luvulla tehtiin väestövastuu- eli omalääkärikokeiluja hyvin tuloksin. Väestövastuukokeiluissa oli myös työterveyshuolto mukana. Puron mukaan niiden käytännön toteutusten epäonnistumisen yksiselitteinen syy oli palkkaviranomaisten täydellinen ymmärtämättömyys omalääkärijärjestelmän perusideasta. Kokeiluissa voitiin omalääkärille antaa lista, joka riitti täyteen palkkaan, n. 1500 kansalaista. Tämän suuruisen listan tiesimme kansainvälisten kokeilujen perusteella olevan sopiva. Kun kokeilujen tuloksia ryhdyttiin soveltamaan terveyskeskuksiin, palkkaviranomaiset vaativat riittävän kokonaispalkan saamiseksi omalääkäreiden listan pituudeksi vähintään 2500 kansalaista. Tämä johti siihen, että lääkärit uupuivat työtaakkaan, eivätkä halunneet toimia tällaisella omalääkärisopimuksella.
Valtionohjauksen muutos rapautti perusterveydenhuollon
Myös valtion ohjaus muuttui dramaattisesti 1990-luvulla. Puro kertoo, että päätösvalta siirrettiin vuoden 1993 valtionosuusuudistuksessa kunnille ja kuntayhtymille, joita oli yhteensä lähes neljäsataa. Kirjoittajien huomio: Kunnat alkoivat käyttää kansanterveyteen aikaisemmin korvamerkittyjä rahoja muihin käyttötarkoituksiin. Perusterveydenhuollon voimavarojen heiketessä ja hoidon jatkuvuuden katketessa lähetteet erikoissairaanhoitoon lisääntyivät. Puron mukaan seurauksena oli, että sairaanhoitopiirit imivät auktoriteetillaan ja verotusoikeuteen verrattavalla rahoitusjärjestelmällä lähes kaikki terveydenhuoltoon tulevat uudet voimavarat itselleen noin kolmen vuosikymmenen ajan. Tämä merkitsi perusterveydenhuollon näivettymistä. Mihinkään omalääkärijärjestelmään ei ollut voimavaroja.
Samalla tämä kehitys johti sairaanhoidon voimakkaaseen lisääntymiseen työterveyshuollossa. Työnantajat olivat valmiita panostamaan palveluihin saadakseen työntekijät nopeasti työhön. Työntekijät puolestaan ottivat tarjotut maksuttomat palvelut mielellään käyttöön. Hoitoon pääsee nopeasti ja hoidon jatkuvuuskin on kohtalaista. Kansainvälisissä vertailuissa tämä näkyy poikkeuksellisen suurena terveyspalveluiden käytön epätasa-arvona.
Millainen toimiva omalääkärijärjestelmä voisi olla?
Puro kertoo, että omalääkäri voisi saada hieman parempaa palkkaa kuin sairaalassa työskentelevä erikoislääkäri. Kokenut, taitava ja potilaiden arvostama omalääkäri voisi ottaa vastuulleen hieman enemmänkin potilaita ja ansaita enemmän. Potilaiden tyytyväisyys vaikuttaisi palkkaukseen, ja vaikeahoitoisuutta kompensoitaisiin kertoimien avulla. Kerran tehtyyn omalääkärin valintaan ei tarvitsisi tyytyä, vaan lääkäriä voisi halutessaan vaihtaa. Omalääkärin palveluiden pitäisi olla potilaille maksuttomia, kuten Euroopassa yleensäkin.
Omalääkärin hoito olisi kokonaisvaltaista: siihen kuuluisi vastaanotto- ja kotikäyntejä, puheluita, nettipalveluja, laboratorio- ja kuvantamispalveluja, terveydenhoitajan palveluja ja niin edelleen. Hoitoprosessi ei sisältäisi mitään yksittäistä laskutettavaa erää. Samalla periaatteella toimii työterveyshuolto.
Omalääkärin työ olisi järjestettävä niin, että hän voi ottaa äkillisesti sairastuneet vastaan työaikanaan samana päivänä ja kiireettömät potilaat kolmen päivän kuluessa. Lääkärin työajan loputtua päivystyksessä käyneistä potilaista omalääkäri saisi tiedon heti seuraavana aamuna. Potilas siirtyisi jatkohoitoon omalääkärille, ellei erikoissairaanhoitoa ole tarpeen jatkaa. Tällainen järjestely helpottaisi päivystykseen kohdistuvaa kuormitusta ja hillitsisi kustannusten kasvua. Omalääkäri konsultoisi tarvittaessa potilaan hoidosta erikoissairaanhoidon asiantuntijoita.
Omalääkäreillä tulisi olla mahdollisuus pyytää sosiaalityöntekijää hoitamaan potilaan ongelmia. Myös työterveyshuollossa työskentelevällä lääkärillä pitäisi olla sama oikeus.
Jos potilas tarvitsisi tuettuja tai tehostettuja asumispalveluja, potilaan sairaanhoito säilyisi omalääkärillä. Kotisairaanhoidon palveluista omalääkärin ja sairaanhoitajan työpari huolehtisi yhdessä muun henkilöstön kanssa. Tämä parantaisi erityisesti vanhustenhoidon laatua.
Työterveyshuolto osaksi omalääkäritoimintaa?
Työterveyshuollon yleissairaanhoitoa on vaikea noin vain siirtää omalääkäreille. Syinä ovat nykyisen työterveyshuollon hyvät puolet, rahoitus ja työmarkkinajärjestöjen tuki sekä perusterveydenhuollon resurssipula. Toisaalta nopea kehitys saadaan aikaan, jos myös työterveyshuollon yleislääkäritasoinen sairaanhoito integroidaan osaksi kansallista terveyspalvelua. Työterveyshuolto olisi vaihtoehto omalääkärille, jos työnantaja haluaa sen kustantaa. Työnantajalla olisi edelleen velvollisuus huolehtia työstä aiheutuvien sairauksien ehkäisystä.
Työterveyshuollon tason pitäisi vastata omalääkäripalveluita, eivätkä työterveyshuollon piiriin kuuluvat olisi omalääkäreiden listoilla. Työterveyshuolto pitäisi liittää kiinteästi muun terveydenhuollon palveluihin, informaatioon ja tietojärjestelmiin. Työterveyshuolto voisi käyttää hyvinvointialueiden kuvantamis- ja laboratoriopalveluita sekä erikoislääkäreiden konsultaatioita. Kirjoittajien huomio: Työterveyshuollon väestövastuukokeiluista 1990-luvulta on artikkeli Työterveyslääkäri-lehden juhlanumerossa 4/2026.
Toimivassa järjestelmässä on lopulta kyse hoidon jatkuvuudesta
Kansainväliset esimerkit ja tutkimukset osoittavat, että toimiva omalääkärijärjestelmä hillitsee sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten nousua erityisesti väestön vanhetessa. Myös lääkärit ovat tyytyväisiä työhönsä.
Näin voitaisiin nopeasti ja perusterveydenhuollon voimavaroja kohtuullisesti lisäämällä turvata helposti saavutettava ja hoidon jatkuvuuden varmistava sairaanhoito koko väestölle. Ennen kaikkea toimiva omalääkärijärjestelmä parantaisi potilaiden hoitoa ja tyytyväisyyttä.
Jukka Uitti, Työterveyshuollon erikoislääkäri, LT, emeritusprofessori (Tampereen yliopisto)
Kaj Husman, Työterveyshuollon erikoislääkäri, LKT, emeritusprofessori (Itä-Suomen yliopisto)